lauantai 4. kesäkuuta 2016

Viimeinen koulupäivä, kevätlahjat


Makoilin kotona pari päivää kotona noroviruksen kourissa. Onneksi pääsin koulun päättäjäisiin, jotka pidettiin Pähkinärinteen koulun urheilukentällä kahden väistöparakin välissä. Juhla oli tunnelmallinen, ilma oli aurinkoinen ja kaunis. 

Pidin tunteeni tällä kertaa kohtalaisesti kurissa. Mielestäni olisi ollut erittäin noloa, jos kaksimetrinen mies olisi alkanut vetistellä oikein kunnolla koko koulun edessä. 

Viimeiset kevätjuhlani - ja 1.8. alkaen olen eläkkeellä.

Kevään pahin paikka vetistelymielessä oli henkilökunnan kevätkahvit, ensi isku. Naama nyki, vetistelin. Purin huulta, etten repeäisi opettajakaverieni edessä, kun rehtori minulle puhetta piti. 

Keväällä viimeistään tuli selväksi, että koulu ei sittenkään ole pelkkä rakennus, vaan oppilaat ja opettajat. Sen huomaa kuka tahansa piipahtaessaan tyhjässä koulussa esim. heinäkuussa. Pähkinärinteen koulu toimi kevään neljässä eri toimipisteessä, mikä loppujen lopuksi ei koulun yhtenäisyyteen tehnyt särön säröä.


Otin kuvan kotona olohuoneeni pöydän päällä olevasta kahdesta kevätlahjasta. Prässätty vanerilautanen on Alvar Aallon perusdesignia, vaikka oletan, että itse Aalto suunnitteli tunnetuimmat maljansa ja lautasensa lasisiksi. Sijoitin lautasen kuvattavaksi nimenomaan olohuoneeni pöydälle, koska pöytä sattuu olemaan Aaltoa.

Lautanen on Vantaan kaupungin lahja eläkkeelle lähteville. Aluksi olin pettynyt, kun en saanut Vantaan kaupungin viiriä. Minusta mies ei ole mikään mies, jos hänellä ei ole pianon tai kirjahyllyn päällä upeaa viiririvistöä. Minulla on vain yksi viiri. Olen ylpeä siitä, koska se on VOAY:n eli Vantaan opettajien ammattiyhdistyksen viiri. Nykyään viirit eivät ole muodissa. 

Toisaalta Aallon lautasella on minulle paljonkin symboliarvoa. Olen aina ollut Aalto-fani huolimatta Enso Gutzeitin päärakennuksesta, joka peittää komean Uspenskin katedraalin lähes tyystin. Toinen virhe on tietysti Finlandia-talon käyristyvät ja putoilevat marmorilaatat. Olen varma, että itse Aalto olisi ensimmäisen laattakadon jälkeen laitattanut uudet laatat eri kivilajista. Aalto oli funktionalisti. Syvällisemmin tutustuin Aallon tuotantoon opiskellessani opettajaksi Jyväskylässä. 

Lautanen on kaunis, se on korkeakulttuurin tuote. Opettajan ja koulujärjestelmän tärkein tehtävä on kulttuuriperinnön siirtäminen sukupolvelta toiselle. Jos sitä ei tehtäisi, kaikki kehitys pysähtyisi seinään, vrt. William Golding ja "Kärpästen herra".


Oppilaani Helmi, jolla on kaunis sisäinen maailma, toi minulle pikkuisessa punaisessa kirjekuoressa kaikkien aikojen parhaan kevätlahjani, mollamaijan kasvot. Hän halusi, että avasin paketin hänen nähtensä. Olin todella yllättynyt, kun huomasin, että mollamaijan naama oli isosisäni Bertilin tekemä.

Joskus tunnilla tuli puheeksi mollamaijat. Tuli heti selville, että oppilaat eivät tienneet, mikä mollamaija on, joten tietenkin selitin. Kerroin heille myös isoisästäni Bertil Lundellista, jolla oli firma T:mi B. Lundell. 

Isoisäni oli itseoppinut kuvataiteilija, joka teki tauluja sekä seinäreliefejä, mikä ei ollut kovin tuottoisaa hommaa. Hän perusti käsityöverstaan, jonka päämyyntiartikkeleja olivat mollamaijan kasvot, joulupukin naamarit sekä vappurekvisiitta. Ensimmäisen firmansa ja parhaat taulunsa hän jätti Viipuriin. 

Sodan jälkeen Helsingissä firma oli suurimmillaan, oli kaksi toimipistetta, työntekijöitä oli viitisenkymmentä. Kun muovi tuli, Bertilin firma jäi vastaavista firmoista Suomessa ainoana pystyyn, koska hänellä oli hyvät sopimukset Stockmannille ja Etolaan. Lopuksi firmassa teki töitä enää kolme ihmistä, Bertil ja kaksi pikkutarkkaa maalaria. Tavaraa alkoi virrata kaukomailta.

Yksikään hänen neljästä pojastaan ei kyennyt jatkamaan firmaa, koska he eivät olleet käsistään kovin taitavia, joten firma myytiin 1970-luvulla. Isäni Vidar oli kyllä taitava piirtämään ja maalaamaan.

T:mi B. Lundell oli perhefirma, isä Bertil hoiti käytännön hommat, äiti Laina kaiken muun. Lapsenlapsille verstas oli mitä ihanin leikki- ja tutkimispaikka. Sitä paitsi hyllyllä oli kaksi laatikollista serkkuni sarjakuvalehtiä, Aku Ankkoja ja Pecos Billejä.

Hesarin korttelit kertovat -sarjasta, klikkaa niin voit lukeakin. Luulen, että jutun Rantalan Olli tarkoitti nuken sijaan mollamaijan tykötarpeita.

Helmin minulle lahjoittama mollamaijan naama oli pienintä kokoa, niitä oli kolmea kokoa. Yhtään naamaa jäänyt suvulle, myytäviksi ne tehtiinkin.

Helmi oli löytänyt naaman isoäitinsä kokoelmista. Aion kehystää mollamaijan naaman jollakin tavalla, muistoksi seuraaville sukupolville. Ehkä teen kehykseen jonkinlaisen tarinan.

Kiitos isoäidille ja Helmille!

Ennen sotia Turussa Bertilillä oli leiman mukaan jo firma pystyssä, mutta silloin firma keskittyi korkokuviin. Keskellä olevassa laatassa on komea Suomen kartta.

Toinen myyntikuvasto, jonka olen löytänyt: rapukesti - ja vappurekvisiittaa sekä ikimyyntituote, joulupukinnaamari.

Unelmakuva: Bertil verstaalla, pisin mies keskellä, kaksi työntekijää on lomalla intistä. Sotapoikien asusteista päätellen kuva on Turusta, niin vanhanaikaiset univormut, ja hyllyillä on paljon korkokuvia. 

Aion jatkaa blogikirjoittelua. Martti Hellström kirjoittaa hyvinkin ahkerasti, vaikka onkin ollut eläkkeellä jo vuoden päivät. Martin blogin näkökulma on kasvatusfilosofinen, minun käytännönläheinen ja koulutuspoliittinen. Molempia varmaan tarvitaan.

Aion tehdä sijaisuuksia jonkin verran, jotta säilytän tuntuman kouluun.

keskiviikko 1. kesäkuuta 2016

Digiloikka säästökeinona

HS 1.6.


Helsinki aikoo kasvattaa ryhmäkokoja hieman erityisesti peruskoulun ylimmillä luokilla. Tähän asti luokilla 7–9 ryhmäkoko on ollut keskimäärin 16, mikä on suhteellisen vähän verrattuna moniin muihin kuntiin. Dramaattisesta muutoksesta ei ole kyse.

”Ryhmäkoko voi kasvaa muutamalla oppilaalla, mutta tämän käytännön toteutus riippuu kouluista”, sanoo opetustoimen johtaja Liisa Pohjolainen.

Koulujen säästöt voivat näkyä myös siten, että jakotunteja on aiempaa vähemmän. Harvinaisille kielille ja valinnaisaineille ei välttämättä yhtä usein synny omaa ryhmää. Myös tiloista säästetään edelleen.


Joskus tuntuu siltä, että koulusäästöjen häntää ei koskaan näy.

Samanlainen laulu on Helsingissä kuin Vantaallakin. Olen kateellinen Helsingin yläkoulujen keskinmääräisestä ryhmäkoosta 16. Minulla on kymmenisen oppilasta enemmän.

Mutta nyt en tartu Helsingin koululaitoksen yleisiin säästöihin, vaan otan tarkkailuun digiloikanEi ole ensimmäinen kerta, kun kuulen, että digiloikkaa perustellaan nimenomaan säästösyillä.


Jos katsotaan pidemmälle kuin ensi vuoteen, säästöjä haetaan myös esimerkiksi koulujen digiloikasta, johon tällä hetkellä joudutaan myös investoimaan. (HS 1.6.2016)


Pedagogiaa on ennenkin käytetty säästämisen keppihevosenaAivan ensimmäinen kerta oli heti, kun aloitin työt v. 1980. 

Aloitin opettajanhommat Hiekkaharjun koulussa, joka oli tuntikehyskokeilukoulu. Kokeilua johti ansiokkaasti rehtori Risto Kalliola, me opettajat olimme innoissamme mukana. 

Tuntikehyspalikoita pyöriteltiin, ryhmiä liikuteltiin. Kokeiluun oli annettu extra-resursseja, ja saimme luokkiin extraresurssimaikkoja.

Kaikki tuntui hienolta, totta kai raportistakin tuli hieno.

Mutta kun tuntikehysmalli lanseerattiin kokeilujen jälkeen yleiseen käyttöön, tuntiresurssia vähennettiinkin alle jopa alkuperäisen resurssin eli tehtiin rajua säästöä.

Viimeisin retkuunveto on tietysti inkluusio. Puhuttiin kauniita ja suuri osa opettajista meni retkuun.  Kun inkluusioon siirryttiin, luokan- ja aineenopettajat jätettiin yksin.

Pelkään, että digiloikankin perimmäinen syy on säästö, ei pedagogiikka.

Olen kuullut useammankin ihmisen suusta, että saadaan säästöäkun oppilaat saavat tabletit, niin oppikirjoja ei enää tarvita.

Tiedän yhden koulun, jossa ensi syksynä oppilaille lyödään tabletit käteen ja luovutaan oppikirjoista.

Taitaa olla ensimmäinen kerta Suomen kouluhistoriassa, kun opettajien pedagogista vapautta rajoitetaan. 

Pedagogiseen vapauteen kuuluu myös oppikirjojen ja -materiaalin valinta. Nyt aletaan määrätä, miten opettajien pitää opettaa.

Tabletit ovat oiva renki, mutta isännäksi niistä ei ole.

Miksi me opettajat aina lähdemme innosta vinkuen mukaan kaikkeen, mitä meille syötetään? 

Juttelin juuri helsinkiläisen opettajaystäväni kanssa. Hän totesi minulle lakonisesti, että en tiedä yhtään ammattiryhmää, joka on niin kritiikitön kuin opettajakunta.

Totta ainakin toinen puoli.

sunnuntai 29. toukokuuta 2016

Matematiikan kehitysmaa

29.5. HS

Laskutaito heikkenee, ja se uhkaa Suomen tulevaisuutta

Matematiikka on inhottu oppiaine, ja siksi sitä osataan Suomessa entistä huonommin. Tästä kärsivät yliopistot, elinkeinoelämä ja ihmiset itse. 

Ongelmaan on ratkaisu: matematiikkaan pitää rakastua.


Hesari sohaisi pesään. Kannattaa lukea ajatuksella koko artikkeli.

Ei voi kieltää, etteikö matematiikan osaaminen olisi laskenut kuin lehmänhäntä. Eniten on laskenut geometrian osaaminen.

Olen kirjoittanut matematiikan tason hiipumisesta paljonkin. Jos kiinnostaa, niin klikkaa tunnistetta matematiikka blogini vasemmasta reunasta.





Hesarin paperiversiossa oli kuva 9. luokan valtakunnallisesta kokeesta, viimeinen lasku 11:


Kun ottaa huomioon, että ysiluokkalaiset ovat keskinmäärin 16-vuotiaita, ko. lasku on järkyttävän helppo, todellinen apinalasku. Kun pyrin oppikouluun kymmenvuotiaana, harjoittelimme vastaavia piiri- ja pinta-alalaskuja. 


Tähän on tultu, pari poimintaa: 

Tutkimuksissa on huomattu, että alakoulussa oppilaiden asenne matematiikkaa kohtaan muuttuu vuosi vuodelta vastahakoisemmaksi. (HS 29.5.)

Savonlinnan OKL:n varajohtaja Timo Tossavainen kertoo hätkähdyttävän tiedon: 1950-luvulla lyhyen matematiikan kokeissa oli vaikeampia tehtäviä kuin pitkän matematiikan kokeissa nykyään. (HS 29.5.)


Miksi matematiikan oppimisen taso on laskenut?


1. Matematiikka vaatii keskittymistä. 

Luokissa on yhä enemmän sellaisia lapsia, jotka syystä tai toisesta eivät jaksa aina keskittyä pitkäjänteisesti tehtäviinsä.


2. Matematiikka vaatii työtä.

Matematiikka vaatii älyllistä ponnistelua, kaikki lapset eivät jaksa. 

Kaikki eivät osaa kertotauluakaan, kun lähdetään yläkouluun. Ei ole kuin muutama vuosi siitä, kun kaikki osasivat.

Kun olen kysynyt, oletko harjoitellut kotona, opetellut ulkoa? Oppilas voi vastata, en ole

Laaja-alaiset erityisopettajat turhautuvat, kun on opittu kuutosen kertotaulu, seuraavalla kerralla pitäisi opetella seiskan kertotaulua, kuutosen kertotaulu on jo unohdettu. Taas pitää aloittaa alusta.

Tietyt asiat pitää hieroa päähän, muuten matematiikassa ei voi edetä.


3. Mennään helppoon.

Oulun yliopiston Luma-keskuksen johtaja Jouni Pursiainen on huolissaan siitä, että lukiosta on tullut monelle paikka, joka on tarkoitus suorittaa mahdollisimman helposti. (HS 29.5.)

Lyhyt matematiikka on helpompaa kuin pitkä matematiikka.

Helppous koskee myös kieliä. Suurin osa kirjoittaa vain yhden kielen, englannin. Ennen kirjoitettiin kolmesta neljään kieltä, nyt harva enää kirjoittaa sitä pakkoruotsiakaan.

Onko valinnanvapaus johtanut siihen, että mennään helppoon?

Suomen Kuvalehdessä kirjailija Tiina Raevaara puolestaan pohti, että valinta lyhyen ja pitkän matematiikan välillä on esimerkki suomalaisesta luokkajaosta.

Tietenkin oppilaan kannalta valinta on tehty jo syntymästä, sillä Suomesta on väkisin tehty luokkayhteiskunta.

Ja matematiikassa pätee kait edelleen vanha sanonta, jos ei mitään vaadita, ei mitään opitakaan.


4. Arviointi

Päästetään läpi armovitosilla, ehtoja ei anneta, luokalle ei jätetä. Ei ole pelotetta.

Miksi minun pitäisi ponnistella, kun kumminkin pääsen luokalta toiselle?

Arvioinnin ikiongelma näyttää olevan: 

Toisaalta pitää kannustaa, toisaalta oppimisesta pitää antaa realistinen kuva. Tilanne on johtanut siihen, että entinen seiska on nyt kasi ja entinen kasi on nyt ysi.

Luullaan, että osataan. 

Ysin matematiikan oppilaat joutuvat lukiossa suurin piirtein shokkiin, kun pitäisi alkaa oikeasti opiskella.

Olen blogissani vaatinut, että seiska pitäisi rehabilitoida.


Vantaan Martinlaakson lukion opettaja Pekka Peura on kehittänyt oppilaiden yksilöllisyyden huomioivan pedagogisen mallin, jossa varsinkin heikot ja huiput tulevat paremmin huomioiduksi. Malli on haastava, sillä se vaatii oppilaalta kykyä ottaa vastuu omasta opiskelustaan.

Peruskoulussa osaamisen tasot ovat revähtäneet inkluusion myötä. Entisajan termein, nyt luokissa on oppilaita apukoulutasosta lukioainekseenLukiossa on noin puolet ikäluokista, ryhmät ovat homogeenisempia kuin peruskoulussa. 

Käytännössä peruskouluissa luokan- ja aineenopettajat on jätetty yksin. Apua ei tule, vaikka kuinka huudellaan. Inkluusio ei sittenkään perustu pedagogiikkaan, vaan säästöön, kuten moni opettaja muutama vuosi sitten ounastelikin.

Todennäköisesti Peuran malli on tulevaisuuden malli. Matematiikan opiskelua tullaan yksilöllistämään, mutta silloin peruskouluun on lyötävä resursseja ja kunnolla.

Peruskoulussa läheskään kaikki oppilaat eivät pysty ottamaan vastuuta omasta opiskelustaan.

Kuukausi sitten olin Islannissa opintomatkalla. Vierailimme Reykjavikissa uudessa alakoulussa, jossa oli panostettu yksilöllistämiseen. 

Oppilasmäärä luokissa oli samaa luokkaa kuin meilläkin, noin 25 oppilasta per luokka. Mutta joka luokassa oli luokanopettaja, erityisopettaja ja kaksi koulunkäyntiavustajaa. Isot luokkatilat oli hyvin suunniteltu, ne oli jaettu hyllyin, ja joka luokassa oli sivussa pari pienopetustilaa.

Mielenkiintoista on, että kun ruotsin kieli tulee ensi vuonna alakoulun kuudennelle luokalle, vietiin yksi matematiikan viikkotunti pois. Nyt kuudennella luokalla on entisen neljän viikkotunnin sijaan enää kolme viikkotuntia matematiikkaa. 

Yläkouluihin tungetaan väkisin koodausta, mieluummin olisin senkin ajan tunkenut matematiikkaan.

Hyvin harvassa maassa opiskellaan matematiikkaa niin vähän kuin Suomessa.


On hyvin mahdollista, että opettajanpöydän takana istuu opettaja, jolle matematiikka on ollut pakollinen paha, sanoo Savonlinnan opettajakoulutuksen varajohtaja Timo Tossavainen. Hän on opettanut sellaisia paljon. (HS 29.5.)

Valitaanko opettajiksi opiskelevia väärin perustein?

Opiskelin Jyväskylässä v. 1977-80. Olin toiseksi viimeinen kolmivuotinen luokanopettajaksi opiskeleva ikäluokka. Nyt koulutetaan luokanopettajamaistereita.

Sen muistan, että opiskelijat olivat todella kovia matematiikassa. Osa luki matematiikkaa ainelaitoksissa, kun erikoistuttiin. Minä vetelin kokeissa ykkösiä, kun suuri osa veteli kolmosia.

Suuri ongelma oli, että opiskelimme matematiikan oppisisältöjä, ikään kuin jatkoimme siitä, mihin lukiossa jäimme. Opettajaopiskelijoille pitäisi opettaa matematiikan didaktiikkaa eli miten matematiikkaa opetetaan. Peruskoulun matematiikan oppisisällöt ovat yksinkertaisia, pikkukertaus riittäisi.


Opettaja Laura Tuohilampi toteaa, olisi syytä jo luopua ajattelutavasta, että matematiikka on vain oikeita ja vääriä vastauksia. Väliin mahtuu paljon. Kun oppilaat huomaavat tämän, he uskaltavat kysyä, erehtyä ja alkavat oppia. (HS 29.4.)

Opettajan pitää rakastaa sitä, mitä opettaa. Nähdä sen kauneus ja sielu, sanoo koulutussosiologi Hannu Simola. (HS 29.4.)

Voiko sen kauniimmin sanoa kuin Tuohilampi ja Simola sen sanovat.

lauantai 28. toukokuuta 2016

Täysinpalvelleen luokanopettajan palkkakehityksestä

Sain Kevalta eläkepäätökseni. 

Jokaisen opettajan kannattaa silloin tällöin piipahtaa Kevan sivuilla. Omiin tietoihin pääsee käsiksi esim. mobiilivarmenteella tai pankkitunnuksilla.

Laitoin tänne viimeisen kymmenen vuoden tiedot, koska asialla on jonkin verran yleistäkin merkitystä. Opettajien palkat eivät ole mitään valtionsalaisuuksia.

Kuten valistuneet lukijani huomaavat, voidaan sanoa, että palkkani ei ole kehittynyt mihinkään viimeisen kymmenen vuoden aikana. Saman asian on huomannut moni muukin opettaja palkkakuittejaan tuskastuneena katsellessaan. 

Pahimmat 1990-luvun lamapalkat eivät ikävä kyllä näy Kevan sivuilta. 

Palkan muutokset ovat olleet täysin kosmeettisia. 

Se mikä on annettu, on otettu saman tien toista tietä pois. Vuosittaiset heitot palkassani johtuu opetustuntimääristä, jotka ovat vaihdelleet vuosittain 25-27 viikkotuntia. Myös kerhotunnit ja muut erityiskorvaukset ovat vaikuttaneet palkkaani.

Olen toiseksi viimeinen peruskoulun opettajaikäluokka, joka pääsee eläkkeelle 60-vuotiaana. Tulen kyllä jatkamaan opettajan hommia silloin tällöin sijaisena, jos vain minut sijaiseksi huolitaan.

Eläke on tarkistettu hinta- ja palkkatasossa tapahtuneiden muutosten mukaan vuoden 2016 tasoon.

Vuosipalkka, ks. keskimmäinen sarake.

Eläkkeen karttuminen 1.1.2006 lukien, ks. oikea sarake.

Tulen saamaan vanhuuseläkettä 2506,36 euroa kuukaudessa.




Jyväskylän yliopiston taloustieteen professori Roope Uusitalo kirjoitti mielenkiintoisen Näkökulman: 



SK:n sivuilta ei voida kopioida tekstiä ja liittää tähän luettavaksi, kirjoitin oheen muutaman otteen Uusitalon kirjoituksesta.

Uusitalo on huolissaan suomalaisen peruskoulun kehityksestä niin kuin muutkin:

Suomalaisten yhdeksäsluokkalaisten oppimistulosten heikkeneminen on herättänyt huolta maailman parhaan koulun muuttumisesta keskinkertaiseksi. Oikeastaan kyse on vain pudotuksesta maailmanmestaruustasolta Euroopan parhaaksi, mutta silti ensi joulukuussa ilmestyviä seuraavia PISA-tuloksia odotetaan poikkeuksellisen hartaasti.

Uusitalo painottaa opettajien merkitystä oppimiselle:

Ehkä selitys suomalaisoppilaiden menestykselle ja mahdollisesti jopa sen laskulle on sittenkin yksinkertaisin mahdollinen. Koulujen tärkein resurssi on opettajat. Ilman hyviä opettajia on vaikea saada aikaan hyvää opetusta ja hyvää opetusta.

Uusitalo korostaa suomalaisten opettajien osaamista:

OECD mittaa aikuisväestön osaamista PIAAC-tutkimuksella.

Aivan erityisen hyvin PIAAC-tutkimuksessa pärjäävät suomalaiset opettajat. Stanfordin yliopiston professorin Eric Hannushekin mukaan Suomessa opettajat tulevat kykyjakauman yläpäästä, kun useimmissa maissa opettajat pärjäävät PIAAC-testissä suunnilleen yhtä hyvin kuin kunkin maan korkeakoulutettut keskinmäärin.

Uusitalo käsittelee myös opettajien palkkoja:

Selitys suomalaisopettajien erinomaisuudelle on kuitenkin vähemmän ruusuinen. Tulos ei johdu esimerkiksi opettajien palkoista. Suomalaisopettajat tienaavat enemmän kuin ruotsalaiskollegansa, joiden palkoista ollaan naapurimaassa huolissaan. OECD-maita koskevassa vertailussa suomalaisopettajien palkat ovat kuitenkin keskinmääräistä parempia. Osaamiseensa verrattuna suomalaisopettajat ovat pikemminkin alipalkattuja.


Pääosin olen Uusitalon kanssa monesta asiasta samaa mieltä.

On selvää, että opettajat ovat tärkein resurssi suomalaisoppilaiden menestykselle, mutta koulu ei ole muusta yhteiskunnasta erillinen yksikkö. Yhteiskunnan muutokset vaikuttavat elimellisesti kouluun, myös oppimistuloksiin. 

Suomessa on tehty merkittäviä koulutuspoliittisia muutoksia, jotka vaikuttavat suoraan oppimistuloksiin. 

Merkittävin muutos on ollut inkluusio, erityisoppilaiden siirtäminen normiluokkiin. Luokkiin ei ole tullut tukea, vrt. erityisopettajat ja koulunkäyntiavustajat. Luokan- ja aineenopettajat on jätetty yksin painimaan hyvin heterogeenisten ryhmien kanssa. On selvää, että silloin sekä opettamisen että oppimisen tasot laskevat. Varsinkin erityisoppilaiden suhteen voidaan syystä puhua julkisesta heitteillejätöstä.

Uusitalo vertaa suomalaisten opettajien palkkoja OECD:n keskiarvoon, missä ei ole mitään mieltä, koska OECD:ssa on sellaisia maita kuten Kreikka, Meksiko, Slovakia tai Viro. Suomalaisten opettajien palkkoja pitää tietenkin verrata vain Suomen verrokkimaiden palkkoihin, vrt. Pohjoismaat, Saksa, Alankomaat Ranska ja Englanti.

Silloin huomataan, että suomalaisten opettajien palkat eivät olekaan vertailukelpoisia. Vielä heikommat suomalaisten opettajien palkat ovat, jos niitä verrata eri maiden koulutusjärjestelmien menestyksiin.

Verrokkimaihin verrattuna suomalaisten luokanopettajien alkupalkat eivät ole häävit, mutta loppupalkoissa olemme selkeä hännänhuippu. Jos ajatellaan eri koulujärjestelmien paremmuutta, niin silloin suomalaisten opettajien palkat suorastaan hävettää:

maanantai 23. toukokuuta 2016

Viimeinen Kevätvaltuustoni - kiitos!

Vähän yli viikko sitten oli OAJ:n Kevätvaltuuston kokous Pasilan Akava-talossa. Talon peruskorjaus on nyt valmis, ja valtuusto kokoontui ensimmäistä kertaa uudella ja toimivalla katetulla valopihalla.

Ensimmäisen päivän odotetuin vieras oli pääministeri Juha Sipilä, jonka puhe ei tuonut esille mitään yllättävää.

Kevätvaltuuston tulikuumin aihe oli valtuuston koko, nyt valtuustossa on 150 valtuutettua. On ehdotettu valtuuston koon pienentämistä toiminnan tehostamiseksi. Tulevaisuudessa valtuuston koko voi olla vaikkapa 80 tai 100 valtuutettua. Asia päätetään ensi syksyllä.

Tietenkin kohtuullisen kokoinen valtuusto on tehokkaampi kuin nykyinen, mutta silloin alueellinen kattavuus supistuu, mikä demokratian kannalta ei välttämättä ole hyvä. Olen ajatellut niin, että 100 voisi olla hyvä koko.

En ole asiaa syksyllä päättämässä, sillä siirryn eläkkeelle 1.8. alkaen. 

Olin valtuutettuna kaksi vuotta. Pähkinärinteen koulun opettaja Tiina Pesonen on varalla ja jatkaa tästä eteen päin, onnea Tiina! 

Valtuustossa olin rivimies. Kaikki valtuutetut eivät mahdu työryhmiin tai valiokuntiin. En niihin pyrkinytkään, koska tiesin etukäteen, että valtuustokauteni jää kaksivuotiseksi.

En ole koskaan ollut mikään neuvotteleva virkamies (jotka tietenkin ovat tarpeellisia), vaan pikemminkin rautaa rajalle -tyyppi. 

Lakkosormeni on joskus ollut liiankin herkillä, mutta pitää muistaa, mistä lähtökohdista aloitin opettajanurani. Vuonna 1980 opettajien palkat olivat aivan pohjissa, sillä koko 1970-luvun ajan teimme negatiivisia sopimuksia, kun muut ammattiryhmät sen sijaan porskuttivat. Kuvio huipentuikin v. 1984 opettajalakkoon.


Kaksi ilmettä - viimeinen Kevätvaltuustoilmeeni, toisaalta naaman takana on osa OAJ:n uutta pirteää ilmettä. OAJ on saanut sanomansa hyvin esille sekä mediassa että somessa. Harva järjestöjohtaja on saanut niin paljon palstatilaa mediassa kuin Olli Luukkainen on saanut.


Ennen iltatilaisuutta minulla oli ilo ja kunnia tavata kaksi OAJ:n puheenjohtajaa, nykyinen pj Olli Luukkainen ja edellinen pj Erkki Kangasniemi. Ainoa oman aikani puheenjohtaja, joka puuttuu kuvasta, on tietenkin Voitto Ranne. Tosin kyllä Vodekin kuvasta löytyy, ks. taulu Ollin olkapään ja oikean käteni yläpuolella.

Erkki Kangasniemi osallistui kokoukseen Opetusalan Seniorijärjestö OSJ:n puheenjohtajan ominaisuudessa. Syksyllä minäkin kuulun Seniorijärjestöön. Eläkkeelle menevät OAJ:n jäsenet liitetään automaattisesti Senioreihin. Ensimmäinen vuosi on ilmainen, joten jäsenmaksua ei tarvitse maksaa.

Kannattaa lukea täältä, mitä etuja Seniorijärjestön jäsenyydestä saa: http://www.osj.fi.


Kevätvaltuuston herkin ja mieleenpainuvin hetki oli, kun Vantaan vahva OAJ-vaikuttaja erityisopettaja Kari Kinnunen kukitettiin, koska hän siirtyy takaisin leipätyönsä pariin eli työsuojeluvaltuutetuksi. 

Kari Kinnunen oli pitkään OAJ:n kakkosmies, OAJ:n varapuheenjohtaja. Hän on ollut myös Akavan ja JUKO:n hallitusten jäsen sekä edustanut OAJ:tä kansainvälisissä tehtävissä.

Vuoden 2010 valtuustovaaleissa Kari Kinnunen sai veret seisauttavan äänimäärän, joka oli valtakunnan kaikkien aikojen suurin.

Welcome back, Kari!

lauantai 21. toukokuuta 2016

Opettaja ei saa olla oppilaan kaveri

Klikkaa, jos haluat nähdä artikkelin suurena.
21.5. HS


Poliisi tutkii Vantaalla toimineen naisopettajan epäiltyjä seurustelusuhteita kahden alaikäisen oppilaansa kanssa. Opettaja on vangittu, ja hänet on pidätetty virastaan toistaiseksi.
Seksisuhteet alkoivat vuonna 2012 ja jatkuivat tähän vuoteen asti. Oppilaat olivat suhteiden aikana 12–14-vuotiaita. 
Asia tuli ilmi, kun oppilaista toinen kertoi asiasta viranomaisille.

Järkyttävä, todella ikävä uutinen. 

Ylipäätään, että tällaista tapahtuu, on todella ikävää. Vielä ikävämmäksi uutisen tekee, että kaikki on tapahtunut kotikaupungissani Vantaalla, jossa teen vielä parisen viikkoa työtä ennen kuin siirryn eläkkeelle.
Vantaalla on 36-työvuoteni aikana ollut kaksi pedofiilitapausta aiemminkin, mutta silloin kyseessä oli valeopettajat, kaksi miestä, jotka eivät ammatiltaan olleet opettajia, vaan he olivat hakeutuneet sijaisiksi. Uusi tapaus tuottaa opettajille tuskaa, koska ilmeisesti nyt kyseessä on pätevä opettaja, ihminen, joka on kouluttautunut opettajaksi.
Opettajilla pitää olla korkea moraali. Vaikka meillä ei ole lääkärinvalan kaltaista valaa, opettajien moraalin on oltava kestävällä pohjalla.
On täysin selvää, että opettaja ei voi olla oppilaan kaveri. 

Saavatko opettaja ja oppilas käydä elokuvissa? Entä vapaa-ajalla yhdessä syömässä?
Eivät saa, sanoo sosiaalietikan professori Jaana Hallamaa. ( HS 21.5.2016)

Olen tasan samaa mieltä. Yksittäisen oppilaan kanssa ei mennä elokuviin tai ravintolaan, tietenkin eri asia on opintoretket yhdessä koko luokan kanssa.
Opettajien ammattijärjestön sivuilta:
Kertauksen vuoksi kaikkien kannattaa lukea ohjeet OAJ:n sivuilta. OAJ:n sivuilla kannattaa piipahtaa muutenkin säännöllisesti, ettei putoa käryiltä. OAJ auttaa ja neuvoo opettajia, muut eivät sitä luotettavasti tee.
Olen aiemminkin blogissani käsitellyt asiaa:

tiistai 29. maaliskuuta 2016

OAJ-YSI:n kokous - Petri Kääriäinen valittiin puheenjohtajaksi

29.3.

OAJ-YSI:n (yleissivistävät opettajat) valtuustoryhmä kokoontui peruskorjatun Akava-talon Valopihassa. Tästä lähin suuretkin kokoukset, kuten OAJ:n valtuuston, voidaan pitää omissa tiloissa.

Puheenjohtaja Luukkainen Akavatalon Valopihalla

Alkuun puheenjohtaja Olli Luukkainen selvitti kilpailukykypaketin (yhteiskuntasopimus) tilannetta. SAK:n johtavalta taholta on tihkunut tietoa, että kilpailukykysopimusta ei tulla saamaan aikaan. Ammattijärjestöjen kesken on käyty erittäin paljon kulissintakaisia keskusteluja. 

"Kaikkea ei voi sanoa ääneen, koska asiat voivat alkaa elää omaa elämäänsä." (Luukkainen)


AKT ei ilmeisesti tule sopimukseen mukaan, ei edes keskusteluihin. Luukkainen käytti esimerkkinä uutta Ääneskosken suurta selluloosatehdasta, josta sellu lastataan suoraan junavaunuihin. Varastoja ei ole. Voidaan ajatella, mitä tapahtuu, jos AKT käyttää lakkoasetta Äänekosken sellutehtaalla.


Selvää on, jos kilpailukykypakettia ei saada aikaan, julkinen sektori kärsii. 


Akava haluaa, että ratkaisu tehtäisiin sopimalla, ei pakolla. Kaikki julkisen sektorin ryhmät ovat samaa mieltä siitä, että työajasta voidaan keskustella, samoin lomarahoista, mutta ei lomista. 


Suomen mallista ei ole sovittu vielä mitään. Avoin sektori tulee määrittämään palkkatason, ollaan etenemässä kohti paikallista sopimista.


Mitä tehdään, kun kunnissa valtuustot tekevät poliittisilla päätöksillä alijäämäisiä budjetteja? Henkilökuntaa voidaan vähentää tuotantotaloudellisilla syillä


Kuinka OAJ tulee vaikuttamaan etukäteen paikalliseen sopimiseen? Kuka neuvottelee, millä resursseilla, kuka tekee päätökset? Pelkona on työnantajan paikallinen sanelupolitiikka.


Neuvottelutuloksen avainkysymykset ovat:


- työajan lisääminen 24 tunnilla

- paikallinen sopiminen

Yhteinen näkemys on oltava, ei ole varaa siihen siihen, että jotkut ryhmät vetävät ohi, vrt. PAM. Kaikkien on kärsittävä yhdessä.


OAJ:n neuvottelujohtaja Petri Lindroos painotti vuosiaikaa koskevien neuvottelujen tärkeyttä. Ratkaisu työajasta on saatava aikaan. Ongelmana on opettajien harmaa työaika, joka on jäänyt palkkauksen ulkopuolelle.


Erityinen ongelma on uusien opettajien työn aloitus. Uusi käytäntö, uudet opettajat tulevat töihin vasta ensimmäisenä veso-päivänä, näyttää jäävän voimaan. Neuvottelemalla ei päästä ratkaisuun.


Työaikajärjestelmää on uudistettava niin, että kaikki työ tulee näkyväksi ja palkanmaksun alaiseksi. Mutta työaikakokeiluissa työnantajien tavoitteena on ollut säästö. 


Yläkoulun iänikuisista opetusvelvollisuuksista on pikkuhiljaa päästävä irti, mutta siten, että jokaiselle on turvattava ainakin sama palkka kuin ennen.


Itse olen sitä mieltä, että saman tien peruskoulun opettajien palkka on yhdenmukaistettava, vrt. ala-yläkoulu.


Lindroosin mukaan työajan pidentäminen jakaa jäsenkuntaa. Suunnitteluajat, vesot, yt-aika?


Järkevintä olisi laittaa 24 tuntia niihin töihin, joita jo nyt tehdään eli yt-aikaan. Jos 24 tuntia laitetaan esim. vesoihin, pelkona on, että silloin työnantaja voisi käyttää lomautusasetta. Lomautuksen alaiset työajan lisäykset eivät siis ole mistään kotoisin.


Luottamusmiesten asemaa pitää parantaa. On luotava tasapuolinen neuvotteluasema, sopiminen ei voi olla työnantajan yksipuolista sanelua.


Pelkään kovasti, että jossain pikkukunnassa, jossa meillä ei ole kunnollista neuvotteluvastusta, työnantaja pyrkii murtamaan muuria. Toisaalta asiaa voidaan ajatella myönteisestikin, olisiko nyt mahdollisuus kauan haettuun pääkaupunkiseutulisään?


OAJ:n koulutusjohtaja Heljä Misukka murehti koulutuksellisen tasa-arvon murenemista. Alueelliset erot syvenevät. 


Eilisessä Hesarissa uutisoitiin, että Suomessa kuilu kantaväestön ja maahanmuuttajien lasten välillä on syvä. OAJ:n Kotouttamiskompassi tarjoaa keinoja maahanmuuttajien parempaan kotoutumiseen.


On mahdotonta kotoutua, jos ei osa vastaanottavan maan kieltä. Olen pohtinut, pitäisikö Suomessakin myös maahanmuuttajaäidit  ja -isät velvoittaa pakollisille suomen kielen kursseille. Kielikoulutus pidettäisiin aikuisopistoissa, voitaisiin tehdä kolmiportainen osaamisen testistö.


Kokouksen mielenkiintoisin osio oli OAJ-YSI:n puheenjohtajan valinta, nykyinen puheenjohtaja Kari Kinnunen siirtyy muihin tehtäviin.


OAJ-YSI:n puheenjohtajaehdokkaat esittelyssä

Ehdokkaina oli neljä osaavaa kokenutta henkilöä: Arja Laulajainen, Matti Helimo, Timo Kettunen ja Petri Kääriäinen. Heidän puheenvuorojaan oli mielikiintoista kuulla. Kaikki painottivat vuorovaikutusta ja tiedottamista. Laulajainen kehittäisi puheenjohtajiston työskentelyä, Helimo toisi mediaan epäkohtia, Kettunen jakaisi valtuutetuille kuukausittaisen selvityksen, Kääriäinen totesi, että opettaja on yhteiskunnan ydin.


Tiukan äänestyksen jälkeen pitkän linjan mies Petri Kääriäinen valittiin YSI:n puheenjohtajaksi ja samalla OAJ:n 1. varapuheenjohtajaksi. YSI-ryhmä on OAJ:n ylivoimaisesti suurin ryhmä. Kääriäinen painottikin, että YSI ei saa jyrätä muita ryhmiä, vaan kaikkien etua on ajettava, vrt. yhteinen opettajuus.


Olli Luukkainen kukittaa uuden OAJ-YSI:n puheenjohtaja Petri Kääriäisen.

Lopuksi OAJ:n alueasiamies Jaana Alaja muistutti, että seuraavalla syyskaudella pidetään OAJ:n yksi tärkeimmistä valtuustokokouksista. Silloin tullaan päättämään, kuinka suuri valtuusto tulee olemaan. 

Nyt jäseniä on 150. Valtuuston koon pienentämistä pidetään tarpeellisena, jotta valtuutetut saadaan sitoutettua paremmin. Valtuustossa on rivimiehiä kuten minä. Läheskään kaikki valtuutetut eivät mahdu OAJ:n erilaisiin toimielimiin, joita ovat esim. toimikunnat tai työryhmät. 


Voi olla, että valtuuston koko tulevaisuudessa on 80-120 valtuutettua. Toisaalta vaakakupissa on alueellinen kattavuus. Nyt valtuutetut ovat lähellä alueensa opettajia.