Helsinki erottelee ja juoksuttaa jälkikasvuaan pitkin kaupunkia

HS 21.1.

Moni vanhempi karttaa lähikoulua Helsingissä

Helsingissä on alueita, joissa yli puolet perheistään valitsee lapselleen jonkin muun koulun kuin lähikoulun. Tämä käy selville Opetusviraston tilastoista.

Jokaisen perheen lapselle tarjotaan paikkaa lähikoulusta, mutta perhe voi hakea koulupaikkaa muualtakin.

Monet vaihdoista johtuvat ainevalinnoista, esimerkiksi kielistä, joita ei opeteta lähikoulussa.

Kouluvalinnan syynä voi olla myös turvallinen reitti tai kaveripiirin valinnat.

Myös vanhempien ennakkoluulot vaikuttavat. Esimerkiksi koulun monikulttuurisuus saattaa herättää ennakkoluuloja.

Myös kuvitelmat ja kuulopuheet vaikuttavat valintoihin.

Helsingissä on tehty jotain väärin.

Ei ole järkevää juoksuttaa pieniä tai isompiakaan lapsia pitkin kaupunkia. 

Olin Helsingissä opettajana pari vuotta hyvässä lähiökoulussa, Malminkartanon koulussa. Lapset kävivät lähiönsä omaa koulua. Malminkartanon koulu ei ainakaan vielä silloin ollut profiloitunut.

Ihmettelin kovasti, kun uusia kouluja silloin rakennettiin Helsinkiin. Ensin laitettiin hakuun jonkinlainen suunnittelutroikka, joka mietti etukäteen, miten koulu profiloituisi. Troikan jäsenet eivät välttämättä menneet töihin kyseiseen kouluun. Vasta suunnittelun jälkeen alettiin palkata kouluun opettajia, joiden sitoutuminen "valmiiseen sapluunaan" tuotti tietysti vaikeuksia.

Kaverini, pätevä ja osaava opettaja, muutti Helsinkiin maaseudulta. Hän haki muutamaan helsinkiläiseen kouluun. Hän ihmetteli kovasti hakijaa nöyryyttävää tapaa, parissa koulussa johtokunnan puheenjohtaja alkoi tentata pätevältä opettalta, että sopeutuuko hän koulun profiiliin. Kokenut opettajatoverini maaseudulta kääntyi hämmästyen samantien kannoiltaan, profiloituneet koulut eivät innostaneet häntä yhtään. Oudolta tuntui, kun johtokunnan puheenjohtaja, amatööri, tenttasi häntä. Koulun rehtori, jonka pitäisi olla ammattilainen ja koulunsa johtaja, seurasi vain sivusta.

Opettajatoverini sijoittui tavalliseen helsinkiläiseen lähiökouluun, jossa hän on töissä edelleen. Olen miettinyt, mitä oikeastaan Helsingissä ajetaan, kun koulujen pitää profiloitua?

Tutkimusten mukaan helsinkiläisten koulujen erot alkavat olla suuria.

ks. blogikirjoitukseni Painotetaanko Helsingissä jotkut koulut hengiltä? ja Helsingin ja Espoon koulut jakavat lapset jyviin ja akanoihin

Helsinkiläisten koulujen erikoistuminen on ilmeisesti johtanut siihen, että lasten vanhemmat ovat epävarmoja lähikoulujensa suhteen. Ei luoteta. Haetaan parempaa aidan takaa, parempaa, jota ei välttämättä löydy.

Suomalaisen koulujärjestelmän ehdoton voima on tähän päivään asti ollut korkeatasoinen tasalaatuisuus, mikä on kauniisti näkynyt kansainvälisissä vertailuissa kuten PISA-tutkimuksissa.

Onneksi kotikunnassani Vantaalla on toimittu toisin kuin Helsingissä. Vaikka rahaa ei aina ole ollut riittävästi, on luotettu lähikouluihin. Koulujen erot ovat pieniä, ja opetuksen taso on pystytty pitämään korkean tasalaatuisena. Vantaalla ei ole rupukouluja, joihin vanhemmat eivät halua lapsiaan lähettää.

Soveltuvuuskokeet ja erikoistuminen eivät sovi peruskouluun. Moinen touhu on askel rinnakkaiskoulujärjestelmään.

Peruskoulu on kaikkien koulu ja koulutuksellisesta tasa-arvosta on ehdottomasti pidettävä huolta. Helsinki suunnannäyttäjänä on esimerkki koko maalle. Nyt Helsinki näyttää kertakaikkiaan väärää mallia.

Vanhempien on luotettava lastensa lähikouluun.

Niin, ja ihmiset kerkiävät erikoistua peruskoulun jälkeenkin, eikö totta?

Kouluruokailu 10. - "Kouluruoka on lehmän ulostetta"

Seitä juustokastikkeessa

Lueskelin uutta Kouluruokatietopankin blogikirjoitusta. Blogin kirjoittaja Maarit Laurinen oli löytänyt Facebookista hätkähdyttävän sivun, Kouluruoka on lehmän ulostetta.  Lukemishetkellä sivuston tykkääjiä oli 4713.

Suora lainaus: "Tämä sivusto on protesti huonolaatuista kouluruokaa vastaan pääasiallisesti Turun alueella. Näytetään niille Turun päättäjille, mitä huvijahtien hankkimisen sijaan olisi voinut tehdä.

En ole käynyt Turussa kuin pari kertaa. Kaupungin kouluruuan tasosta en tiedä yhtään mitään, mutta päällisin puolin Turku näytti kulttuurikaupungilta. Ruoka on kulttuuria.

Näkemättä tai maistamatta Turun kaupungin koululaisilleen tarjoamaa ruokaa, en usko, että tarjottu ruoka olisi lehmän ulosteen kaltaista.

Jos näin olisi, Turun kaupungin kouluruokailu olisi päätynyt valtamedioiden pääotsikoihin. Tarkkaan en tiedä, kuinka paljon Turku satsaa kouluruokaan per peruskoululainen. Kotikaupunkini Vantaa on tällä hetkellä kouluruuan panostuksen suhteen Suomen keskitasoa.

Makusasioista ei saa kuulemma kiistellä, mitä väitettä olen aina ihmetellyt. Mutta kuittaan Facebook-sivuston nimen "Kouluruoka on lehmän ulostetta" jonkinlaisena mauttomana nykykoululaishuumorina. Ihme kyllä sivustolla on pari asiallistakin postausta.

Olen opettanut Vantaan ja Helsingin kaupunkien koululaitoksissa yli 30 vuotta. Tietääkseni en ole koskaan syönyt lehmänpaskaa, ei olisi tullut mieleenkään. Kaikista tarjotuista ruuista en ole pitänyt kuten toissapäiväisestä soijalasagnesta. Soija ei iske minuun paitsi kastikkeena. Muutama maikka totesi, että kyseinen ruoka oli viikon kohokohta. Omat oppilaani söivät sitä iloisesti, luulivat varmaan, että he söivät kanaa.

Tänään koulussani oli perinteistä kouluruokaa.

Seitä juustokastikkeessa

Ruuan ohella tarjottiin kahta salaattia, tomaattisipuliruohosalaattia ja kaalipersikkasalaattia. Ruoka oli hyvää. Salaattitarjonta oli suorastaan yleellistä, tomaattisalaatti oli erinomaista.

Olen jostain lukenut, että keskinmääräinen suomalainen nykykotiruoka ei pärjää ravitsemuksellisesti tai maukkaudeltaan kouluruualle, ei alkuunkaan. Kaikki eivät enää viitsi panostaa kotona ruuanlaittoon. Kiire painaa.

Yllä mainitulla FB-sivustolla on äänestys, kotiruoka vai kouluruoka? Kotiruoka voitti kirkkaasti.

Voi olla, että moni lapsi kokee tilauspitsat ja kaupan valmisruuat kotiruokana. Valmisruuan menekki vähittäiskaupassa on melkoinen.

Koulustako työleiri?

http://www.supercoloring.com/

YLE 19.1.

"En mä nyt mitään vessoja ala siivoamaan"

Opettajajärjestöjen puheenjohtajat korvaisivat jälki-istuntoja koululaisten työpalvelulla. Rikkeitä tehneet koululaiset joutuisivat esimerkiksi siivoamaan. Perusteluna on, että suuri osa oppilaista ei ota jälki-istunnosta opikseen. Opetusministeri pitää ajatusta työrangaistuksesta ongelmallisena.

Helsinkiläisessä Herttoniemen yhteiskoulussa jälki-istuntoja napsahtelee viikon parin välein, mutta ainakin osa yläkoululaisista pitää rangaistusta tehottomana.

- Ei se tunnu miltään, kommentoi eräs koulun oppilas jälki-istuntoja.

Myös opettajien ammattijärjestö OAJ on sitä mieltä, että jälki-istunto on monesti opettajien ajan tuhlaamista. OAJ:n puheenjohtaja Olli Luukkainen ehdottaa jälki-istuntojen tilalle työpalvelua tai työojennusta, jossa koululaiset joutuisivat esimerkiksi siivoamaan tai korjaamaan rikkomiaan paikkoja. Tukea ajatukselle tulee ainakin luokanopettajaliitosta.

Ehdotuksesta kertoi ensimmäisenä Opettaja-lehti.

Asia nousi esiin jo syksyllä, koska imatralaiskoulussa oli muutettu rästiin jääneitä jälki-istuntoja työpalveluksi. Opetushallitus totesi tuolloin, että touhu oli vastoin lakia. Ainakin OAJ:n ja luokanopettajaliiton puheenjohtajat harkitsisivat nyt lakien muuttamista.

Opetusministeri Jukka Gustafsson ei kuitenkaan lämpene ehdotukselle. Ministeri ei pidä työpalvelua ratkaisuna ainakaan yksinään, vaan painottaisi keskustelua lapsen ongelmista koulussa.

Peruskoulussa käytettäviä kurinpitorangaistuksia ovat:

- enintään kahdeksi tunniksi määrätty jälki-istunto

- kirjallinen varoitus

- määräaikainen erottaminen koulusta

Oppilas voidaan jättää koulun jälkeen tekemään tehtäviään, jotka ovat jääneet tekemättä, "laiskanläksy". Silloin kyseessä ei tietenkään ole kurinpitorangaistus.
 
En muista milloin koulussamme olisi käytetty kirjallista varoitusta tai määräaikaista erottamista koulusta, tuskin koskaan. Omalle kohdalleni ei ole osunut yhtään sellaista tapausta. Kirjallinen varoitus ja määräaikainen erottaminen koulusta ovat äärimmäisiä keinoja. Luulen, että ko. rangaistukset kuuluvat yläkoulun repertuaariin. Voisin kuvitella, että määräaikaista erottamista koulusta käytetään silloin, kun oppilas vaarantaa toiminnallaan muiden oppilaiden turvallisuuden.
 
Fyysisiä ja kollektiivisia rangaistuksia ei saa käyttää. Fyysisiä rangaistuksia, joita ennen muinoin on käytetty, ovat esim. nurkassa seisottaminen, tukkapölly tai karttakepillä sormille tai persuksille lyöminen.
 
Rangaistukset on aina yksilöitävä, siksi kollektiivirangaistukset ovat kielletty. Jos "koko luokka" mellastaa, kaikkia ei saa istuttaa, vaan vain ne mellastajat.
 
Luokasta poistaminen on ongelmallista, koska poistetulle oppilaalle on järjestättävä valvonta. Yksin oppilasta ei saa käytävään käskeä. Koulussamme asia on hoidettu niin, että oppilas siirretään toiseen luokkaan opiskelemaan. Joskus on oppilas laitettu rehtorin tai apulaisrehtorin työhuoneeseen keskustelemaan ja rauhoittumaan.
 
Yläkouluissa on käytetty ns. parkkeja, oppilas menee erilliseen tilaan opiskelemaan ammattilaisen ohjantaan ja valvontaan. Tulokset ovat olleet rohkaisevia.
 
Itse en poista oppilasta luokasta koskaan. Koen luokasta poistamisen arvovaltatappiona, niin vanhanaikainen olen.
 
Perinteistä jälki-istuntoa ei kannata käyttää kuin alakoulun alaluokilla, silloin jälki-istunnoilla on vielä tehoa, jos niitä harvoin käytetään. Tänä lukuvuonna olen antanut vain yhden jälki-istunnon. Toistuvissa "istuttamisissa" ei ole mitään järkeä. Koulun säännölliset "yhteisistunnot" ne vasta hölmöjä olivat, kaikki koulun "pahat" pojat istutettiin samaan aikaan ja paikkaan viikon päätteeksi perjantaisin klo 14.00-16.00. Opettajia oli hyvin vaikea saada valvojiksi ko. tilaisuuksiin.
 
Opettajan pitää olla kärsivällinen, puhua ja perustella oppilaille, miksi niin ja niin ei saa tehdä.  Minäkin, kärsimätön ihmispololuonne, olen joutunut ajan myötä opettelemaan kärsivällisyyden jaloutta, mutta kyllä minä kerran kaksi lukuvuodessa annan "palaa". Huudan, niin, että ikkunankamanat lentävät. Pitää muistaa, että opettajakin on ihminen, kärsivällisyydelläkin on takarajansa.
 
Parasta, mitä tiedän, on kasvatuskeskustelut oppilaan kanssa kahden kesken. Vakavimmissa tapauksissa järjestämme ison ringin, paikalle tulevat rehtorit ja oppilaan vanhemmat, joskus kuraattori ja psykologi.
 
Olen aikaisemminkin kirjoittanut, että tehtyään jotain pahaa, pistän oppilaan samana päivänä soittamaan vanhemmilleen ja kertomaan, mitä on tapahtunut. Teho on ilmeinen.
 
Suharipierut ruokalassa on urani omalla tavallaan yksi hauskimmista tapauksista, pieruhuumorin ystävä, kun olen.
 
ks. blogikirjoitukseni Tunti jälkkää ja muikkari
 
Joskus oppilas on voinut rikkoa tai sotkea paikkoja. Silloin paikat siivotaan tai korjataan. Mutta silloin ei ole kyse rangaistuksesta. Useamman kuin kerran olen ollut isien ja poikien kanssa hiomassa ja lakkaamassa pulpettien kansia koulupäivän jälkeen.
 
Työ ei saa olla rangaistus.
 
Tulevaisuuden kannalta on äärimmäisen typerää opettaa lasta ja nuorta vihaamaan työtä. Suomessakin on muutenkin paljon nuoria ihmisiä, jotka eivät koulusta päästyään saa työtä tai eivät arvosta sitä. Työtä pitää arvostaa. Koulut eivät saa olla työsiirtoloita.
 
Ennaltaehkäisy on parasta toimintaa rangaistustenkin suhteen. Kun kotona ja koulussa lapsia kasvatetaan ja opetetaan kunnolla, pahoja asioita ei tapahdu. Olen huomannut, että koulussa Lions Quest-ohjelma on mitä parhainta ennaltaehkäisyä. Pidän Leijona-tunteja säännöllisesti pari tuntia kerrallaan viikossa.

Muuten, jos oppilas sotkee tieten tahtoen vessan, on hänen siivottava se.

Liimasta lohtua

MTV: Koululaisten imppaus yleistä

Iltalehti 17.1.

Yle: Imppaus vei koululaisen teholle

Kuudesluokkalainen koululainen joutui tehohoitoon imppaamisen vuoksi, kertoo Yle Oulu.

Ylen mukaan tapaus sattui Oulussa viime vuoden lopussa.

Opetustoimi ei kommentoi tapausta, sillä imppaaminen tapahtui kouluajan ulkopuolella. Asiasta on kuitenkin jaettu tietoa kouluille ja osaan kodeista.

Koulupoliisi Merja Heikkinen ei osaa sanoa, kuinka yleistä imppaaminen on. Koulupoliisi sai vinkkejä imppaamisesta viime syksynä. Varsinaisia tapauksia tulee ilmi silloin tällöin.

Imppaamisella tarkoitetaan haihtuvien aineiden, kuten teknisten liuottimien, hengittämistä päihtymistarkoituksessa.

Aina silloin tällöin tulee esiin nuorten poikien imppaamistapauksia. En tiedä mitään lohduttomampaa kuin lapsi, joka imppaa. Jotkut mopopojat imppaavat moponsa tankista bensaa.

Imppaaminen on äärimmäisen vaarallista, sillä imppaaminen liuottaa aivosoluja.

Omassa koulussani oli lyhytaikainen imppaamisaalto joskus 1980-luvun lopussa. Pururadan liepeiltä olevien kuntoilutelineiden läheisyydestä löytyi liuotin- ja liimapakkauksia. Sillä kertaa imppaamisaalto saatiin lopetettua.

Viimeeksi olen törmännyt imppaamiseen Virossa. Kuljeskelin Tallinnan keskustan ulkopuolella. Näin muutamien pikkupoikien istuskelevan portailla rätti kasvoillaan. Pojat olivat muissa maailmoissa.

Ensimmäisen kerran tajusin, mitä imppaaminen on, kun olin oppikoulun alaluokilla. Kävin Tikkurilan yhteiskoulua, kävelin kouluun Hiekkaharjuntietä pitkin. Syksyllä, kun koulu alkoi, ihmettelin, miksi tuttu viidesluokkalainen urheilijapoika käveli kouluun niin hitaasti. Poika laahusti kouluun.

Jossain vaiheessa huomasin, että poika piteli kasvoillaan rättiä. En tajunnut, mistä oli kysymys kunnes joku selitti, että urheilijapoika imppaa. Rättiin oli laitettu tinneriä.

Marraskuussa poikaa ei koulussa enää näkynyt. Kevätlukukaudella aamunavauksessa pidettiin hiljainen hetki, koska poika oli kuollut. Hän imppasi itsensä hengiltä.

En unohda urheilijapoikaa koskaan. Tapaus kosketti minua syvästi.

Kun pieni poika imppaa, hän hakee lohtua, usein sitä lohtua, jota hänen vanhempansa eivät ole pystyneet tarjoamaan.

Alakoulussa viidennellä luokalla ihmisen biologiajakson yhteydessä käsitellään tupakka, alkoholi ja huumeet. Tunneilla puhutaan myös imppaamisen vaaroista. Lapset ovat aivan ymmällään, kun puhun imppaamisesta. Joskus olen ajatellut, että onko imppaamisen käsittely oppitunneilla järkevää. Liuottimet ja liimat ovat lähihuumeita, joita on helppo hankkia. Ties vaikka joku imppaamisesta mitään tietämätön lohtua kaipaava pikkupoika saa biologiantunneilta inpiraation.

Opettajat rekisteriin

Opettaja 13.1.

Opettajarekisterille vauhtia

Opettajarekisteri saa kannatusta eduskunnassa yli puoluerajojen. Viimeksi kansanedustaja Eeva-Johanna Eloranta (sd.) jätti joulun alla hallitukselle toimenpidealoitteen valtakunnallisen opettajien tutkinto- ja kelpoisuusrekisterin perustamiseksi.

Suomessa ei ole käytössä valtakunnallista rekisteriä tutkinnon suorittaneista opettajista. Rekisterin puute aiheuttaa kunnissa ja oppilaitoksissa valtavasti töitä rekrytointiprosessien yhteydessä. Opettajan tehtäviin hakeutuvat joutuvat osoittamaan oman kelpoisuutensa erilaisin tutkinto- ja osatutkintotodistuksin.

– Hallinnollinen työ vähenisi merkittävästi, jos olisi olemassa valtakunnallinen rekisteri, josta voisi vaivattomasti todeta opettajan tutkinnon ja siitä seuraavan kelpoisuuden, Eloranta linjaa.

Opettajien kelpoisuuksien selvittämiseen menee varovaisestikin arvioiden noin 300 henkilötyövuotta. Erityisen haasteellisia ovat tilanteet, joissa opettajilla on siirtymäsäännöksiin liittyviä kelpoisuuksia tai ulkomainen tutkintotodistus.

Rekisterin perustaminen ja ylläpito tulisi Elorannan mielestä ensisijaisesti osoittaa niille oppilaitoksille, joilla on oikeus antaa todistuksia eli yliopistoille.

– Opettajan kelpoisuus kiinnostaa myös oppilaiden huoltajia ja opiskelijoita. Rekisterin pitäisi olla ainakin osittain julkinen tai sen tietoja tulisi jakaa myös opiskelijoiden ja vanhempien käyttöön. Tietojen tulisi olla myös helposti ymmärrettäviä.

Kansanedustaja Raija Vahasalo (kok.) on aikaisemmin tehnyt samansisältöisen toimenpidealoitteen opettajarekisteristä.

Kyllä yksinkertaisista asioista voidaan tehdä vaikeita asioita. Ei tarvitse muuta kuin osoittaa paikka, mihin opettajia valmistavat yliopistot velvoitetaan lähettämään tiedot kelpoisuuden saaneista opettajista.

Opettaja: Opettajien kelpoisuuksien selvittämiseen menee varovaisestikin arvioiden noin 300 henkilötyövuotta.

300 henkilötyövuotta on aivan uskomaton aika pelkästään kelpoisuuksien selvittämiseen. Hallintotyötä pitää ehdottomasti keventää, jotta kaikki mahdolliset turhat resurssit saadaan suunnattua perustehtävään eli opettamiseen.

On aivan selvää, että opettajan kelpoisuus kiinnostaa myös oppilaiden huoltajia. Kun heillä olisi avoin pääsy opettajarekisteriin, loppuisi pikkuhiljaa säästökeplottelu epäpätevillä opettajilla.

Avoin opettajarekisteri vauhdittaisi monen ikuisopiskelijan opintoja. On "viittä vaille maikkoja", jotka toimivat sijaisopettajina vuodesta toiseen.

99 kunnanjohtajaa 178:sta haluaa suurentaa opetusryhmiä

Koulukeskustelua on käyty joululomallakin, ja hienoa on, että valtio osallistuu opetusryhmien pienentämiseen 50,5 miljoonalla eurolla. Valtio tuplaa opetusryhmien pienennysrahansa pariin edellisvuoteen verrattuna.

YLE 30.12.

MTV3: Opetusryhmien pienentämiseen 50 miljoonaa

Opetusryhmien pienentämiseen satsataan ensi vuonna 50,5 miljoonaa euroa, kertoi opetus- ja kulttuuriministeriön valtiosihteeri Tapio Kosunen MTV3:lle perjantaina. Aiempina vuosina valtion tuki on ollut vuodessa parikymmentä miljoonaa euroa.

Asia ilmeni, kun MTV3 kysyi Kosusen mielipidettä kyselyyn, jossa 99 kunnanjohtajaa 178:sta nimesi perusopetuksen kolmen tärkeimmän säästökohteen joukkoon.

Kosunen yllättyi MTV3:n kyselyn tuloksista, koska perusopetuksen säästöt pakottavat kouluja isontamaan luokkakokoja, ja valtio on pyrkinyt vaikuttamaan kehityskulkuun tarjoamalla rahaa.

Kosusen mukaan ensi vuonna alkaa selvitys myös siitä, tarvitseeko perusopetuksen ryhmäkokoja kirjata lakiin. Tällä hetkellä koulut päättävät ryhmäkoot suositusten ja kustannusten perusteella.

Kunnilla on tammikuun puoliväliin asti aikaa hakea tukea ensi vuoden opetustoimintaansa.

Järkyttävää on, että yli puolet kuntajohtajista pitää perusopetusta kolmen tärkeimmän säästökohteen joukossa.

Perusopetus on ollut jatkuvan säästämisen kohde jo vuosikausia. Näyttää siltä, että tiettyjen vastuuttomien kuntien isännille mikään ei riitä. Kohta vanhempien pitänee rientää kirjakauppoihin ja tiimareihin ostamaan lapsilleen kyniä ja kumeja.

Opetusryhmien pienennysrahat pitää ehdottomasti korvamerkitä ja rahojen käyttöä pitää valvoa. Muuten rahat upotetaan kuntatalouden pohjattomaan kaivoon.

Niille kunnille, jotka ovat käyttäneet ryhmäkokojen pienentämisrahaa vääriin tarkoituksiin, rahaa ei tule jakaa.

On hyvä, että vihdoinkin alkaa selvitys siitä, tarvitseeko perusopetuksen ryhmäkokoja kirjata lakiin. Lukijani tietävät tarkkaan, että olen ko. lain ankara kannattaja. Ryhmäkokojen maksimikoot on kirjattava lakiin mahdollisimman yksiselitteisesti, ettei minkäänlaista venkoilun mahdollisuutta anneta.

Olen aikaisemmissa blogikirjoituksissani esittänyt, että realistiset maksimiluokkakoot peruskoulussa olisivat:

- 1.-3. luokat 20 oppilasta
- 4.-9. luokat 24 oppilasta

Alarajaa en asettaisi.

Paina sivun vasemman laidan tunnisteista sanaa luokkakoko, niin löydät aikaisempia kirjoituksiani asiasta.

Kunta- ja valtionverotuksen tuloverotuksen suhde on väärä. Tasaveroluonteisen kuntaveron tasoa pitäisi laskea ja vastaavasti progressiivisen valtion tuloveron tasoa pitäisi nostaa. Loppuisi hölmönpuoleinen kuntahiekkalaatikkoleikki. Veronmaksajien rahat saataisiin suunnattua oikeisiin kohteisiin kuten perusopetukseen ja terveydenhoitoon.

Kunnat ovat kuntalaisia varten.

Kunta ei ole mikään yksityisyritys, eivätkä kunnanjohtajat ole yritysjohtajia. Kaikki kuntatyöntekijät ovat kuntalaistensa palvelijoita. Me kaikki saamme palkkamme kuntalaisten verorahoista.

Ollaanko kunnallisessa itsemääräysoikeudessa menty jo liian pitkälle?

99 kunnanjohtajaa 178:sta pitäisi laittaa takaisin koulun penkille. Heille olisi rautalangasta väännettavä ja havainnollistettava, mikä on kunnan perustehtävä ja mihin kuntalaisten verorahat on suunnattava.

Pikkuhiljaa minäkin olen tullut sille kannalle, että Suomessa on aivan liian monta kuntaa.

Joka kuntaan ei riitä tarpeeksi pätevää ja asiantuntevaa kunnanjohtajaa muista päättäjistä puhumattakaan. Jopa Vantaan kokoisella isolla kaupungilla on suuria vaikeuksia löytää pätevää johtoa kaupungin ylimpiin virkoihin.

Isoäidin hätähuuto

http://www.wetcanvas.com/

Kirjoitukseni Erityisopetus ojasta allikkoon kommenttiosioon tuli huolestuneen mummin riipaiseva kirjoitus. Kirjoitus herätti niin paljon tuntoja, että päätin nostaa sen "ylös" luettavaksi.

Olen ekaluokkalaisen mummi Pirkanmaalta, ja tällä pienellä mussukalla on ilmeisesti paha lukihäiriö???Huom! ei osannut lukea eikä juuri tuntenut numeroita, kun ei kotona kannustettu eikä vastattu lapsen haluun oppia. Tänäkin päivänä äidin vastaus lapselle on jotta koulu kyllä opettaa hän ei jaksa. Kyse on ainokaisesta lapsesta ja jo 40 kymppisestä äidistä. Lapsella on kyllä isäkin mutta on luovuttanut ja taipunut vaimonsa oikkuihin. Kyse on normaalista perheestä, ei päihteitä ja työssä / opiskelevasta.

Nyt lapsi on jäämässä ekalle luokalle, toivoa ei ole päästä luokalleen, ei ole oppinut tavuntavua, laskemaan on parempi, nimensä osaa kirjoittaa, kuukausia ja viikkoja ei tiedä eikä myös viikonpäiviä, kuinka voisi oppia jos kukaan ei opeta? Puhuminen, liikkuminen, kaikki kehitys muuten normaalia, mutta ravinnon saanti eli juuri ne hyvät d-vitamiinit puuttuvat. Äiti on anorektikko, joten hän ei tee ruokaa muuta kuin leipää ja maitoa lapsen nokan eteen. Kouluruoka on ainoa lämmin ateria koko päivänänä. Kotona puhutaan lapselle huutamalla (äiti), isä tekee töitä viikot ympäriinsä ja hänellä kuten ei isovanhemmillakaan ole asiaan puuttumista.

Toivottavasti kun nyt lapsi menee kartoitukseen oppimisvaikeuden asteesta, niin kiinnitetään myös huomio Äidin mielenterveyteen. Hän kun jäi kuulemma juuri lasta ajatellen työstä pois, näin hän koulupsykologille asian ilmaisi, totuus on jotta hän inhoaa työssäkäyntiä, tämä asia on keskusteltu. Hän oli ensimmäisessä työpaikassaan vasta 30 vuotiaana ja paikat ovat vaihtuneet usein, vaikka on saanut vakipaikkoja.

Tällä tahdon sanoa sen, jotta kyllä kotona ohjata opettaa häntä, on mahdoton yhtälö jos täytyy oppia pelkästään koulussa muutamassa tunnissa kaikki perusasiat mitä elämässä pärjätäkseen tarvitaan. Joten koulun täytyisi kiinnittää huomio myös vanhempiin, jotka niin sanotusti on kunnollisia, ei se ulkokuori ja mairea asenne tee hyvää vanhempaa. Yleensä se vielä on äiti, joka on välinpitämätön, hänhän se kotona on, tämä jos mikä on henkistä väkivaltaa, kun normaalista lapsesta tehdään tunne- ja asennevammainen. Joten äidit jos yhtään tunnette pistoa sydämessä, niin ryhdistäytykää, puolituntia päivässä lapsen kanssa opiskelua niin se innostaa lasta ja antaa ilon siitä oppimisesta.

Enkeliporsas:

Huolestunut mummi toi esiin asioita, joita moni opettaja pohtii. Koulun käsi ei ulotu joka kotiin.

Mitä tehdä, kun koti ei hoida perustehtäviään?

Jos kouluateria on ainoa lämmin ateria koko koulupäivänä, on selvää, että lapsi ei jaksa opiskella.

Tuntemani rehtori kertoi tehneensä kotikäynnin yhdessä koulupsykologinsa kanssa. Vanhemmat eivät suostuneet tulemaan kouluun keskustelemaan, vaikka koulussa oppilaalla oli valtaisasti erilaisia ongelmia.

Rehtori ja koulupsykologi pimputtivat ovikelloa. Ovi avattiinkin ja heidät ohjattiin olohuoneeseen. He istuivat lattialle, koska olohuoneessa ei ollut kalusteita. Kahden asunnon betoniseen väliseinään oli porattu reikä, joka oli peitetty säkkikankaalla. Kahvia ja pullaa ei tarjottu.

Rehtori ja koulupsykologi lähtivät vähin äänin pois paikalta. Kodilta ei ollut odotettavissa ratkaisua oppilaan ongelmiin. Ainoa, mitä voitiin tehdä, oli lastensuojeluilmoitus.

Saman toivon huolestuneen isoäidinkin tekevän. Kuka tahansa voi tehdä nimettömän lastensuojeluilmoituksen.

Kyllä isän ja äidin pitää lapselleen päivittäinen ateria tarjota, aamiainen ja iltapalakin. Lapsesta on huolehdittava. Ja on se ikävää, että isovanhemmat ensin omat lapset kasvatettuaan joutuvat huolehtimaan vielä lastenlastensa hyvinvoinnista, kun oma lapsi ei siihen pysty.

Finlex, 1. luku, Peruskoulun tehtävä ja rakenne, 3 § 

Tehtäväänsä hoitaessaan peruskoulun on pyrittävä läheiseen yhteisymmärrykseen ja yhteistyöhön kodin kanssa tukemalla kotia sen kasvatustehtävässä.

Joskus harvoin ei yhteisymmärrystä löydy. Yhteistyölle ei ole edellytyksiä. Silloin opettaja ja koulu tekevät koulussa sen, mitä tehtävissä on.

Vielä syrjäytymisen ehkäisystä ole Peruskoululaissa suoraa mainintaa. Otaksun, että jossain vaiheessa syrjäytymisen ehkäisy tullaan lisäämään peruskoulun tehtäväluetteloon.

Käytännössä kaikki lapset käyvät peruskoulua. Peruskoulu on ainoa paikka, jossa ihminen on suurinpiirtein tasa-arvoinen. Lapsi ei voi määrittää syntymäolosuhteitaan. Peruskoulun jälkeen jotkut jäävät omilleen.

Koulutuksellisesta tasa-arvosta on pidettävä kiinni kynsin ja hampain.

Koulujoululounas

Yhdysvalloissa asuva Kouluruokatietopankki-blogin kirjoittaja Maarit pyysi lähettämään kuvia suomalaisesta koulujoululounaasta. Hän teki kuvista hyvin jouluisia.

Kaikille lapsille yhteinen koululounas edistää tasa-arvoa. Kun vatsa ei kurni, lapsi jaksaa opiskella.

ks. Koulu-Joulu-lounas valokuvina / Finnish Holiday School Lunch

Enkeliporsas liihottelee kohta lämpimiin maisemiin. Palaan asiaan ensi vuoden puolella.

Rauhallista Joulua kaikille!

Kytätäänkö sinua?

Löysin googlettamalla äärimmäisen hauskan kuvan. Toivottavasti kuvan mies ei ole ammatiltaan opettaja. Jos kyseessä on opettaja, pitää vain toivoa, ettei hän ole sammunut lähikuppilan pisuaariin.

Opettaja 13.12.

Yksityisyys on itseisarvo

Opettaja joutuu omasta mielestään etenkin pienellä paikkakunnalla silmätikuksi, jonka yksityiselämää tarkkaillaan. Jos käytös ei ole oletetun mukaista, siihen helposti puututaan. Lähes 60 prosenttia opettajista sanoo Opettaja-lehden kyselyssä, että heillä on ammattinsa vuoksi rajoitteita yksityiselämässään. Opettajat kokevat, että he ovat koko ajan eräänlaisessa juorupeilissä. Erityisesti heidän alkoholinkäyttöään vahditaan, mutta valvonta ulottuu myös apteekki-, intiimitavara- ja vaateostoksiin sekä esimerkiksi siihen, miten pukeutuneena he esiintyvät uimahallissa tai -rannalla.

Joka viides opettaja sanoo välttelevänsä käymistä Alkossa tai ravintolassa, koska niissä saattaa kohdata oppilaiden vanhempia tai omia opiskelijoita. Yhtä moni sanoo saaneensa oppilaiden vanhemmilta vähintäänkin ihmetteleviä katseita mutta jopa huomautuksia, jos nämä ovat kohdanneet hänet Alkossa, ravintolassa tai yökerhossa. Osa opettajista tekee tämän vuoksi alkoholiostoksensa aina naapurikaupungissa tai -kunnassa asti. Lisäksi opettajat nauttivat alkoholinsa usein vierailta katseilta piilossa. Tutkimuksen mukaan opettajista istuu terasseilla ja yökerhoissa 7 prosenttia vähemmän kuin valtaväestöstä yleensä. Alkoholin käytön määrä ei opettajilla kuitenkaan poikkea muusta väestöstä.

Opettaja ei ole tilivelvollinen oppilaittensa vanhemmille tai työnantajalle toimistaan vapaa-aikana, elleivät nuo toimet heijastu työhön ja haittaa itse työntekoa. Kyttäysmentaliteetin uhriksi joutuminen on väärin, mutta silmätikkuna olemista tuskin pystytään vastaisuudessakaan välttämään. Sitä voidaan kuitenkin vähentää, jos asiasta puhutaan avoimesti. Opettajan ammatti on yksi ammatti muiden joukossa ja yksityisyys on opettajallekin itseisarvo.

Tietenkin kyttäysmentaliteetin uhriksi joutuminen on väärin.

Olen eri mieltä Opettaja-lehden päätoimittajan Hannu Laaksolan kanssa, opettajan ammatti ei ole ammatti muiden joukossa.

Opettajan ei pidä örveltää räkä poskella lähikuppilassa. En koskaan mene kouluni lähikuppiloihin edes yhdelle oluelle. Jos haluan nähdä kavereitani, hyppään bussiin ja matkaan Helsinkiin. Siellä kehtaan istua terassillakin.

Olen toista kertaa aviossa. Erottuani jouduin hilppaamaan silloin tällöin yökerhoissa. Aina ei ollut aikaa tai rahaa mennä Helsinkiin. Paikallisessa yökerhossa piti olla tarkkaa poikaa. Koskaan ei tiennyt tanssittiko sitä entistä oppilasta tai oppilaan äitiä. Puheissa piti olla äärimmäisen tarkka.

ks. Opettajien ammattietiikka

Opiskelin opettajaksi Jyväskylän yliopistossa. Kurssillani oli 80 opiskelijaa, suurin osa meistä alkoi opettaa maaseudun pikkukouluissa. He elävät jatkuvasti suurennuslasin alla. Osa opiskelukavereistani joutui puoliväkisin esim. kunnan luottamuselimiin tai vaikkapa nuorisoseuran teatterin ohjaajaksi. "Kun se edellinenkin opettaja oli."

Alkoholin ostaminen lähi-Alkosta on ongelma. Varmasti kytätään. En käy lähi-Alkossa ollenkaan. Vaimoni hankkii tarvittavat ruokaviinit ostosreissuillaan. Muut alkoholijuomat ostan ulkomaanretkilläni taxfreeshopeista.

Taannoin vantaalainen opettaja joutui kovan painostuksen uhriksi Tallinnan matkan jälkeen. Opettaja oli tuonut "twelve packin" virolaista vodkaa isänsä merkkipäiville. Kyläseuran kotisivujen keskustelupalstoilla alkoi varsinainen noitavaino. Opettaja kivitettiin symbolisesti hengiltä.

Laaksola: Opettaja ei ole tilivelvollinen oppilaittensa vanhemmille tai työnantajalle toimistaan vapaa-aikana, elleivät nuo toimet heijastu työhön ja haittaa itse työntekoa.

Näin on.

Mutta aina pitää muistaa, että opettajan ammatti on puolijulkinen ammatti.

Painotetaanko Helsingissä jotkut koulut hengiltä?

HS 12.12.

Helsinki tarkastaa painotetun opetuksen tarjontaansa

Painotettua opetusta halutaan kehittää tasapuolisesti niin, että opetuksen tarjonta jakautuu tasaisesti eri alueiden välillä. Tämä voi johtaa myöhemmin esimerkiksi painotetun opetuksen vähentämiseen joissain kouluissa.

Painotetun opetuksen tarjonnassa on suuria eroja kaupunginosien välillä. Painotetussa opetuksessa tietyn oppiaineen opetusta on viikottain joitain tunteja enemmän kuin tavallisesti.

Painotettua opetusta tarjotaan Helsingissä kieliopetuksen lisäksi noin kymmenessä aineessa kuten liikunnassa, matematiikassa, ilmaisutaiteessa, musiikissa ja tanssissa. Koulussa voi olla enintään kaksi painotusainetta. Oppilaat valitaan soveltuvuuskokeella.

Painotetussa opetuksessa on Helsingissä noin viisi prosenttia ala-asteikäisistä oppilaista. Yläasteikäisistä painotetussa opetuksessa on kaupungin omistamissa peruskopuluissa 20 prosenttia ja yksityisissä sopimuskouluissa 26,5 prosenttia oppilaista.

Vieraskielinen opetus, kielikylpyopetus sekä harvinaisten a-kielten opetus eivät ole luvuissa mukana.

Peruskoulun luonteeseen ei kuulu erikoistuminen. Peruskoulussa opetetaan kaikille kaikkea. Painottuminen ja erikoistuminen kuuluvat peruskoulun jälkeiseen aikaan.

Skidi-tutkimus kertoi tylyä kieltä helsinkiläiskoulujen tasosta.

Vantaan sanomat 16.11: Kun Helsingin ja Espoon tietyissä kouluissa menestytään muita paremmin, niiden lähialueet alkavat vetää puoleensa perheitä, jotka haluavat lapsensa ”parempaan” kouluun. Lopulta koulujen ja asuinalueiden erot kasvavat entisestään.

Yhtenä syynä ilmiölle ovat erikoiskoulut ja mahdollisuus hakea soveltuvuuskokeilla muualle kuin oman alueen kouluun. (Skidi-tutkimusohjelma)

ks. Properuskoulu: Helsingin ja Espoon koulut jakavat lapset jyviin ja akanoihin?

Julkisuudessa on puhuttu paljon kaksikielisistä kouluista. Halutaan kouluja, joissa opiskellaan sekä suomen että ruotsin kielellä.

Kaksikieliset koulut lisäisivät koulujen kasvavaa eriarvoisuuttta entisestään. On helppo kuvitella, ketkä lähettäisivät lapsensa kaksikielisiin kouluihin ja ketkä eivät.

Kaksikieliset koulut ovat myös selkeä uhka ruotsinkielisille kouluille. Ruotsinkieltä puhuville lapsille on taattava omaa äidinkieltä tukeva oppimisympäristö. On aivan varmaa, että kaksikielisissä kouluissa pihapuheen vallitsevaksi kieleksi tulisi suomi.

En ymmärrä, miksi pitää tehdä tiettyihin kieliin erikoistuneita luokkia tai kouluja. Parempi olisi, että kaikille oppilaille joka koulussa tarjottaisiin kunnollinen kielipaletti.

"Parempi koulu" -ajattelu ei sovi peruskouluun. Suomalaisen koulujärjestelmään vahvuus on perustunut koulutuksellisen tasa-arvon ideaan. Kaikille tarjotaan parasta.

Suomi ei ole enää tasa-arvon onnela. Olemme hylänneet pohjoismaisen yhteiskuntamallin kunniakkaat perinteet. Olemme jakautuneet ylä- ja alakerran väkeen.

ks. Taloussanomat 6.12: Näin Suomi jakautuu kahtia

Peruskoulu ei saa missään nimessä syventää kuilua. Kaikille on annettava mahdollisuus.